Siirry sisältöön

Projant 5 vuotta – Luomista, Luopumista ja Luottamista

KASVUN EDELLYTYKSENÄ ASIOIDEN JAKAMINEN

1.1.2013 Projantin elo käynnistyi klo 6:30. Edellisen illan raketin ampujaiset maistui suussa, mutta ei käynyt mielessäkään, että olisi vapaapäivä. Edelliset vastuut oli syksyn aikana jaettu seuraajille ja nyt pöydällä odotti uusi HP, Office-paketti asennettuna. Eipä siellä koneessa muuta ollutkaan, siitä alkoi luomistyö. Moneen myynnin ”lätäkköön” olin edellisvuosina astunut ja oli päivänselvää, että kertyneistä kokemuksista kumpuavaa osaamista haluan lähteä jakamaan. Kiitos laajan yrittäjäkaveriverkoston, hommat lähti liikkeelle tosi vauhdikkaasti. Enemmän töihin kysyttiin kuin että olisin varsinaisesti mitään myynyt. Kevättalven päivät meni tiiviisti asiakasprojekteissa ja illat sekä viikonloput konsepteja rakentaessa. Yhden kaverini 40-vuotispaljuilu johti siihen, että alkoi keskustelut ensimmäisen työntekijän palkkaamisesta. Muutamien keskustelujen jälkeen lyötiin Lassen kanssa kättä päälle ja alkoi asioiden jakaminen. Elettiin alkukesää 2013.

Tuo 100%:n henkilöstön kasvu ( 🙂 ) pakotti ensimmäisen kerran luopumaan jostain – jakamaan asioita. Olimme tilanteessa, että kaikki yrityksen tiedot, joita oli jo läppärille kertynyt, piti saada yhteiseen paikkaan. Ei iso asia, mutta ensimmäisiä kasvun tuntemuksia pääsimme maistamaan. Aika pian pistimme kalenteriin merkinnän, milloin palkataan seuraava työntekijä. Ei me mietitty onko töitä vai ei. Oltiin kuitenkin varmoja siitä, että kun hyvä tyyppi löytyy, niin kyllä meille aina töitä löytyy. Mentiin asiakkaissa ja kevät 2014 koitti. Kalenterissa rekryleima, siispä haku käyntiin. Koettiin, että meidän tarpeisiin löytyi kaksi hyvää. Palkkasimme molemmat. Kuukauden jälkeen toinen lähti, helmi jäi. Hennasta tuli heti tiivis osa Projantia.  Sai taas vähän luopua ja kääntää katseita kolmestaan sovittuun suuntaan. Aloitettiin pohtimaan uusia skaalattavia palveluita.

VARSINAINEN LISÄÄNTYMISBUUMI MENEILLÄÄN

Lumisateinen kotimatka Kokkolasta silloisen koko henkilöstön (4 hlöä) kanssa toi päätöksen aloittaa asiakaspalveluiden ulkoistusten tarjoaminen. Taru tuli hoitelemaan ensimmäisiä pilotteja. Sen jälkeen meillä onkin eletty varsinaista lisääntymisbuumia. Väkeä on tullut eri tehtäviin sellaisella vauhdilla, etten nyt jatka nimilistaa pidempään. Aivan huikeita osaajia kaikki! Alkoi iso vastuiden jakamisen aikakausi ja yhtäältä laaja opetusmatka luottamaan toiseen. Jonkun mielestä pikku juttu, minulle ei. Esimerkkinä meille alkoi tulla asiakkuuksia, joissa ei itse ollut ”saanut” olla millään lailla vaikuttamassa mukana. Oikeasti ihmeellistä (vieläkin), mutta aika siistiä.

Ylivieskan seinät alkoivat tulla täyteen ja yhtäältä oli tarve löytää lisää osaamista taloon. Yksi päätös, matka Ouluun ja konttori pystyyn. Se päätös käynnisti meillä harjoittelun kahdella toimipisteellä toimimisesta. Juuri nyt (12/2017) ollaan tilanteessa, että Ylivieskassa ja Oulussa on suurin piirtein saman verran porukkaa töissä. Tuoreimpana ulospäin näkyvänä Oulu-uutisena syksyllä toteutettu yritysjärjestely, jossa mukaan saatiin merkittävästi lisää osaamista asiakkaidemme digitalisaation tuomien haasteiden ratkaisuun. Paljon on isoja asioita tehty myös sisäisesti. Tulokset näyttäköön, miten niissä olemme onnistuneet.

TULEVAISUUS ON ANSAITTAVA JOKA PÄIVÄ UUDESTAAN

Koskaan en voi olla riittävän kiitollinen meidän henkilöstölle. Se, kuinka isolla sydämellä he ovat asiakkaidemme odotuksiin sekä toiveisiin tarttuneet. Aina ei tosiaankaan ole kelloon katsottu, isoja venymisiä on ollut paljon. Tietysti haluan antaa ison kiitoksen meidän asiakkaillemme, jotka ovat aidosti meihin luottaneet. Monia kimurantteja asioita on saatu ratkottua. Yhteistyö on ollut tiivistä, avointa ja rehellistä.

Tähänastinen matka meillä on ollut Luomista, Luopumista ja Luottamista. Uskon, että noissa kolmessa sanassa on kasvun reseptiä monelle yrittäjälle ja yritykselle. Jos ei uskalla jostain luopua, aikaa tulevaisuuden rakentamiselle ei ole. Tiedän, että jokainen projantilainen on saanut myös oppia uutta. Kasvamista on tapahtunut monella tasolla niin osaajina, ihmisinä kuin yrityksenäkin. Mikään ei ole tullut helpolla tai itsestään. Jokainen päivä on eräpäivä. Menneet onnistumiset tasoittavat matkaa tulevaisuuteen. Silti tulevaisuus pitää ansaita joka päivä uudestaan.

Meidän matka on vasta alussa. 5-vuotias Projant on lapsen iässä. Hyvin osataan jo kävellä, mutta odottakaapas vaan kun me lähdetään juoksemaan! Tiedän jo nyt sanoa, että uusia huippujuttuja on tulossa, mutta palatkaammepas niihin viimeistään seuraavissa kohtaamisissa 🙂

Olen ylpeä, että olen saanut olla mukana tällä matkalla ja kasvaa tällaisten ihmisten keskellä.

Seuraavia seikkailuja odotellen

-Jouni-

Yrityksen strategia - Sanahelinää vai selkeä kuva?

Usealla meillä on joskus päiviä, jolloin töissä painetaan hommia tukka (tai kravatti) hulmuten. Niinä päivänä, kun pää on täynnä eri...

Lue lisää

Työelämän ja urheilun yhteneväisyydet

Joukkueessa ja työtiimissä on molemmissa suorittavia tekijöitä ja johtajia, eli valmentajia tai esimiehiä. Molemmissa on tärkeää joukkuehenki ja ryhmädynamiikka, jonka...

Lue lisää